Lapset innostuvat yrittämään: Pikkuyrittäjät-klubi antaa onnistumisen kokemuksia alaluokkalaisille

Nuori Yrittäjyys ry:n tänä talvena pilotoima Pikkuyrittäjät-klubi tarjoaa pääkaupunkiseudun alakoululaisille vastustamattoman tilaisuuden: lapset saavat kehitellä omia yritysideoitaan, ja he myös pääsevät testaamaan niitä tosielämässä!

– Pikkuyrittäjät-klubissa tehdään kaikkien rakastama kauppaleikki todeksi. Samalla opitaan hauskalla tavalla uutta. Lapsien luovuuden ja innon ruokkimisen kautta yrittäjyyskasvatus toteutuu parhaimmillaan, Nuori Yrittäjyys ry:n toiminnanjohtaja Virpi Utriainen kertoo.

Pikkuyrittäjät-klubissa yritysideoita kehitetään ryhmissä ja toteutetaan niitä ohjaajan avustuksella. Yhteistyössä Kotisivukoneen ja mainostoimisto Zeelandin kanssa lapset pääsevät myös suunnittelemaan yritykselleen yritysilmeen ja oikeat kotisivut.

– Tavoitteena on tarjota lapsille iltapäiväkerhotoimintaa, joka innostaa luovuuteen ja omien taitojen löytämiseen. Lapset hiovat yritysideaa joka kerhokerralla eri näkökulmasta, ja kokemusperäinen oppiminen motivoi ja auttaa ymmärtämään koulussa opittuja asioita. Omia ideoita myös esitellään muille jokaisella tapaamiskerralla, joten esiintymistaidot karttuvat huomaamatta. Neljäsluokkalaiset ovat hyvinkin kiinnostuneita rahasta ja kuinka paljon heille tärkeät asiat maksavat. Tästä olemme käyneet hienoja keskusteluja lasten kanssa, Utriainen sanoo.

Pikkuyrittäjät on uusi toimintamalli ja ainutlaatuinen Suomessa. Pilottiklubit käynnistyivät talvella 2013–2014 espoolaisten Auroran ja Laajalahden kouluissa, joissa klubiin osallistuvat 4. ja 5.-luokkalaiset. Luovuutta pursuavat koululaiset ideoivat muun muassa koruja, graffiteja, kransseja, leipomotuotteita, suklaata ja seikkailuretkiä lähipuistoon. Lasten into näkyy myös sloganeissa, kuten: "Mitäs muuta, kuin riemua!"

Idean Pikkuyrittäjiin kehitti yrittäjä ja isä Mikko Nurminen, joka huomasi omien lasten kanssa puuhaillessaan, että leikin kautta lapsille voi havainnollistaa mitä yrittäminen tarkoittaa ja miten omilla teoilla voi vaikuttaa.

– Toimiessani erilaisissa yrittäjyyttä edistävissä organisaatioissa havahduin siihen, että valtaosa toimenpiteistä koski vain aikuisia. Muutos tehdään kuitenkin pitkässä juoksussa lasten kautta ja on tärkeää, että jo lapsena opitaan valmiuksia työelämää varten. Toiminnan pitää olla kuitenkin hauskaa ja sopivan leikkimielistä. Hyvät kokemukset tällaisesta toiminnasta omien lasten kanssa saivat miettimään toiminnan kehittämistä ja Pikkuyrittäjät on vastaus tähän tarpeeseen, Nurminen kertoo.

Pikkuyrittäjät esittelevät kehittelemänsä liikeideat tiistaina 4.2. klo 10-12:30 Suomen Liikemiesten kauppaopistolla Helsingissä NY-messujen yhteydessä. Jokainen pikkuyritys esittäytyy tapahtumassa omalla ständillään myyden omia tuotteitaan ja palvelujaan – tule paikalle tutustumaan ja juttelemaan Pikkuyrittäjien kanssa ja varaa pientä rahaa mukaan!


pikkuyrittajat.fi
nuoriyrittajyys.fi

- NY:n tiedote 29.1.2014

Nuori Yrittäjyys ry

Nuori Yrittäjyys ry eli NY tarjoaa yrittäjyys- ja kuluttajakasvatusta tukevia ohjelmia 7–25 -vuotiaille nuorille koulujen ja oppilaitosten kautta. NY Yrittäjyyskasvatuksen polku on kymmenen ohjelman kokonaisuus, joka tarjoaa käytännönläheisiä yhteistyömuotoja nuorten yrittäjyysasenteen, työelämävalmiuksien sekä oman talouden hallinnan vahvistamiseen. NY-ohjelmat tukevat opetusta eri kouluasteilla opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti. Tekemällä oppimiseen perustuva toiminta vahvistaa myös konkreettisesti nuorten ja elinkeinoelämän yhteistyötä. Lukuvuonna 2012–2013 NY-ohjelmiin osallistui 35 837 lasta ja nuorta. NY on voittoa tavoittelematon yhdistys, ja se kuuluu kansainväliseen kattojärjestöön Junior Achievement Worldwideen. Suomessa toiminta alkoi vuonna 1995.