Elämäntapayrittäjyys (entrepreneurship as a lifestyle)

Elämäntapayrittäjyys viittaa yksilölle tai ryhmälle itsessään merkitykselliseen, tyypilliseen ja kokonaisvaltaiseen tapaan ajatella, olla ja käyttäytyä elämässä (Johannisson et al., 1998; Thornton, 1999), jota voidaan toteuttaa yrittäjyydessä sen kaikissa muodoissa (vrt. omaehtoinen yrittäjyys sekä tapa-, sarja- ja portfolioyrittäjyys).

Elämäntapayrittäjyys suuntaa ja määrittää henkilöä tai ryhmää ja heidän elämäänsä vahvasti (Drakopoulou Dodd 2002). Yrittäjyys elämäntapana voi toimia vahvana yrittäjyyden motivaatiotekijänä nuorten tarkastellessa yrittäjyyttä mahdollisena osana tulevaisuuttaan (Forsström et al., 2011). On myös tärkeää ymmärtää, että yrittäjyyden prosessi ja asenteet yrittäjyyttä kohtaan voivat olla merkittävällä tavalla erilaisia yksilöiden tai ryhmien välillä (Anderson et al., 2009). Elämäntapayrittäjyyteen liittyy vahva sitoutuminen, kiintymys, ilo ja innostuminen (Forsström et al, 2011; Drakopoulou Dodd, 2002), jolloin tavoitteena ei välttämättä niinkään ole yrityksen kasvattaminen tai yrittäjän vaurastuminen (Forsström et al., 2011). Yrittäjyys voi näyttäytyä esimerkiksi totuttujen tapojen ja sääntöjen rikkomisena, mikä mahdollistaa unelmien toteuttamisen (Drakopoulou Dodd, 2002) ja oman tien kulkemisen (Anderson et al., 2009). Yrittäjyydessä henkilö tai ryhmä voi itse määrittää omat toimintatapansa (van Gelderen & Jansen, 2006) siten, että saavutetaan tyydyttävä työ ja elämä sekä voidaan käyttää omia kykyjä hyödyksi (Bird, 1988). Elämäntapayrittäjyydessä korostuvat siis erityisesti vapaus ja vastuu, itsenäisyys ja oma kontrolli sekä kokonaisvaltaisuus ajallisesti ja työtehtävien suhteen (Forsström et al., 2011; Gibb, 2002).

Yrittäjyyttä elämäntapana on tutkittu verrattain vähän, sillä perinteisesti yrittäjyystutkimus keskittyy talouteen ja innovaatioihin (Gibb, 2002; Johannisson et al., 1998). Elämäntapayrittäjyys on kuitenkin alkanut tuoda vaihtelevuutta yrittäjyystutkimukseen (Thornton, 1999) ja elämäntapa sanana esiintyy jo tutkimuksissa. Elämäntapaulottuvuus tarjoaa kuitenkin vielä paljon tutkimusmahdollisuuksia erityisesti yrittäjyyskasvatuksen näkökulmasta (Forsström et al., 2011).

Aineisto


Anderson, A., Drakopoulou Dodd, S., & Jack, S. (2009). Aggressors; Winners; Victims and Outsiders: European schools’ social construction of the entrepreneur. International Small Business Journal, 27 (1), 126 – 136.

Bird, B. (1988). Implementing entrepreneurial ideas: The case for intention. Academy of Management Review, 13 (3), 442 – 453.

Forsström, H., Mattila, J., & Jussila, I. (2011). Accounts of entrepreneurial futures: collective entrepreneurship for business, innovation, and life style. The 21st Nordic Academy of Management Conference, Tukholma, Elokuu 22 – 24, 2011.

Gibb, A. A. (2002). In pursuit of a new 'enterprise' and 'entrepreneurship' paradigm for learning: Creative destruction, new values, new ways of doing things and new combinations of knowledge. International Journal of Management Reviews, 4 (3), 233 – 269.

Drakopoulou Dodd, S. (2002). Metaphors and meaning: A grounded cultural model of US entrepreneurship. Journal of Business Venturing, 17 (5), 519 – 535.so

Johannisson, B., Landström, H., & Rosenberg, J. (1998). University training for entrepreneurship: An action frame of reference. European Journal of Engineering Education, 23 (4), 477 – 496.

Thornton, P. H. (1999). The sociology of entrepreneurship. Annual Review of Sociology, 25, 19 – 46.

van Gelderen, M., & Jansen, P. (2006). Autonomy as a start-up motive. Journal of Small Business and Enterprise Development, 13 (1), 23 – 32.