Sosiaalinen rakentuminen (social construction)

Sosiaalinen rakentuminen tarkoittaa tiedon sosiaalista, vuorovaikutuksellista ja kielellistä rakentumista siten, että tieto on aina yksilön tai yhteisöjen itsensä rakentamaa. Todellisuuden nähdään siis rakentuvan sosiaalisesti kielellisessä vuorovaikutuksessa eikä nähdä olevan olemassa yhtä objektiivista, ulkopuolista todellisuutta, vaan monia todellisuuksia, jotka riippuvat siitä, miten yksilö ja yhteisö ne merkityksellisesti rakentavat. (Berger & Luckmann, 1966)

Kasvatuksen ja oppimisen osalta sosiaalinen rakentuminen painottaa erityisesti oppimisen sosiaalisia, vuorovaikutuksellisia ja yhteistoiminnallisia prosesseja (Berger & Luckmann, 1966; Tynjälä, 1999). Oppiminen tapahtuu pitkälti sosiaalisen rakentumisen kautta, sillä oppiminen on sulautunut konteksteihin ja sosiaalisiin suhteisiin (Gibb, 2002). Siksi käsitteet ja muut oppisisällöt ovat avoimia lukuisille tulkinnoille kontekstista riippuen (Anderson et al., 2009). Opettaminen ja oppiminen ovat siis sosiaalista toimintaa, jossa merkitysten ja havaintojen kautta rakentuu kuva maailmasta (Tynjälä, 1999). Kuvan rakentumiseen voidaan vaikuttaa sosiaalisen vuorovaikutuksen ja merkityksen annon kautta.

Sosiaalisen konstruktionismin käsite on lähtöisin 1960-luvulta. Siitä lähtien se on toiminut tutkimuksellisena viitekehyksenä ja erilaisten kieleen keskittyvien tutkimusmenetelmien, kuten diskurssi- ja narratiivisen analyysin, perustana. Erityisesti se on haastanut perinteiset käsitykset tutkimuksesta, esimerkiksi tiedon objektiivisuuden ja ulkopuolisen todellisuuden olemassa olon. Se on myös lisännyt käsitystä kielen ja tutkijan itsensä rakentaman todellisuuden tiedostamisesta. (Berger & Luckmann, 1966) Sosiaalinen konstruktionismi on toiminut tutkimusta laajentaen ja hyödyttäen. Sosiaaliseen rakentumiseen nojaavat laadulliset menetelmät ovat esimerkiksi erinomaisia työkaluja teorian ja mallien rakentamisessa (Drakopoulou Dodd, 2002). Myös yrittäjyys- ja yrittäjyyskasvatustutkimuksessa sosiaalista konstruktionismia hyödynnetään pikkuhiljaa yhä enemmän esimerkiksi analysoimalla sitä, miten yrittäjyyttä sekä yrittäjyyden prosesseja sosiaalisesti rakennetaan (Downing, 2005; Forsström et al., 2011). Merkittäviä tutkimusmahdollisuuksia on kuitenkin edelleen olemassa.

Aineisto


Anderson, A., Drakopoulou Dodd, S., & Jack, S. (2009). Aggressors; Winners; Victims and Outsiders: European schools’ social construction of the entrepreneur. International Small Business Journal, 27 (1), 126 – 136.

Berger, P.L., & Luckmann, T. (1966). The social construction of reality: A treatise in the sociology of knowledge. Harmondsworth: Penguin University Books.

Downing, S. (2005). The social construction of entrepreneurship: Narrative and dramatic processes in the coproduction of organizations and identities. Entrepreneurship Theory and Practice, 29 (2), 185 – 204.

Drakopoulou Dodd, S. (2002). Metaphors and meaning: A grounded cultural model of US entrepreneurship. Journal of Business Venturing, 17 (5), 519 – 535.

Forsström, H., Mattila, J., & Jussila, I. (2011). Accounts of entrepreneurial futures: collective entrepreneurship for business, innovation, and life style. The 21st Nordic Academy of Management Conference, Tukholma, Elokuu 22 – 24, 2011.

Gibb, A. A. (2002). In pursuit of a new ‘enterprise’ and ‘entrepreneurship’ paradigm for learning: Creative destruction, new values, new ways of doing things and new combinations of knowledge. International Journal of Management Reviews, 4 (3), 233 – 269.

Tynjälä, P. 1999. Oppiminen tiedon rakentamisena: Konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Tampere: Tammer-Paino Oy.