Tapayrittäjyys (habitual entrepreneurship)

Tapayrittäjyys tarkoittaa yrittäjyyttä, jossa yrittäjä omistaa samanaikaisesti useampia taloudellisesti aktiivisia yrityksiä tai osan niistä tai jossa yrittäjä omistaa tällä hetkellä jonkin taloudellisesti aktiivisen yrityksen tai osan siitä ja on aikaisemmin myynyt tai lopettanut omistamansa tai omistamiansa yrityksiä (Westhead & Wright, 1998). Tapayrittäjyyteen sisältyvät portfolio- ja sarjayrittäjyys (ks. portfolioyrittäjyys ja sarjayrittäjyys) (Hall, 1995; Plehn-Dujowich, 2010; Westhead & Wright, 1998).

Yrittäjyyskokemus voi helpottaa uusien yrittäjyysmahdollisuuksien huomaamista ja rohkaista niiden hyödyntämiseen johtuen esimerkiksi yrittäjälle kehittyneistä tiedoista, taidoista, verkostoista ja johtamisosaamisesta (Ucbasaran et al., 2003). Monet yrittäjät laajentavat yrittäjyyttään ja jatkavat yrittäjinä, vaikka lopettaisivat tai myisivät alkuperäisen yrityksensä (Niittykangas et al., 2006). Usein uusi yritys perustaakin aikaisemmalle yritykselle kehittäen sitä eteenpäin (Wright et al., 1997). Tapayrittäjyydessä korostuvat aktiivisuus ja innovatiivisuus sekä johtamistaidot (Ucbasaran et al., 2003), joita voidaan tukea yrittäjyyskasvatuksen keinoin omaksuen oppilaskeskeisiä ja yhteistoiminnallisia opetusmetodeita.

Vaikka sarjayrittäjyys ei ole uusi ilmiö, ei sitä perinteisesti ole otettu huomioon tutkimuksissa. Kuitenkin noin kahden vuosikymmenen ajan kiinnostus sarjayrittäjyyttä kohtaan on selkeästi kasvanut. (Huovinen & Littunen, 2009) Sarjayrittäjyydestä kiinnostuneissa tutkimuksissa tehdään usein ero ensikertalaisen ja tapayrittäjyyden välillä verraten näitä keskenään (ks. Westhead & Wright, 1998). Tapayrittäjyyden teoreettinen viitekehys kehittyy koko ajan ja tutkimukselle on merkittävää kysyntää.

Aineisto


Hall, P. (1995). Habitual owners of small businesses. Teoksessa F. Chittenden, I. Marshall & M. Robertson (toim.), Small Firms: Partnership for Growth, 217 – 230. London, UK: Paul Chapman Publishing.

Huovinen, J., & Littunen, H. (2009). Habitual entrepreneurship: Situational factors at different start-ups. The Ifcai University Journal of Entrepreneurship Development, 6 (1), 6 – 26.

Niittykangas, H., Valli, E., & Niemelä, T. (2006). Sarjayrittäjyyden Jalanjäljillä. Työpaperi No. 327/2006. Jyväskylän Yliopisto, taloustieteiden tiedekunta.

Plehn-Dujowich, J. (2010). A theory of serial entrepreneurship. Small Business Economics, 35 (4), 377 – 398.

Ucbasaran, D., Wright, M., & Westhead, P. (2003). Does entrepreneurial experience influence opportunity identification. Teoksessa W. D. Bygrave, C. G. Brush, P. Davidsson, J. Fiet, P. G. Greene, R. T. Harrison, M. Lerner, G. D. Meyer, J. Sohl & A. Zacharakis (toim.). Frontiers of Entrepreneurship Research, 115 – 128. Wellesley, MA: Babson College.

Westhead, P., & Wright, M. (1998). Novice, serial and portfolio founders: Are they different? Journal of Business Venturing, 13 (3), 173 – 204.

Wright, M., Robbie, K., & Ennew, C. (1997). Serial entrepreneurs. British Journal of Management, 8 (3), 251 – 268.