Yrittäjyys (entrepreneurship)

Yrittäjyys on ajatuksellisesti ja toiminnallisesti moniulotteinen ilmiö, joka voidaan määritellä lukemattomin eri tavoin ja johon sisältyy useita eri käsitteitä (Shane & Venkataraman, 2000). Yrittäjyyttä ei siis voida määritellä vain yhtä ulottuvuutta käyttäen (Hornaday, 1992), vaan eri ulottuvuudet ovat toisiaan täydentäviä ja yhteen sovitettavissa (Baron, 2004). Yrittäjyyskasvatuksen näkökulmasta yrittäjyyden voidaan nähdä koostuvan omaehtoisesta, ulkoisesta ja sisäisestä yrittäjyydestä (ks. omaehtoinen yrittäjyys, sisäinen yrittäjyys ja ulkoinen yrittäjyys), jotka yksinään ovat riittämättömiä määrittelemään yrittäjyyden, mutta yhdessä muodostavat kokonaisvaltaisen kuvan yrittäjyyden ajatuksellisista ja toiminnallisista ulottuvuuksista (Ristimäki, 2004).

Yrittäjyys määritellään usein uusien organisaatioiden, erityisesti liiketoiminnallisten yritysten, luomiseksi ja johtamiseksi (ulkoinen yrittäjyys) vastauksena markkinoilla havaittuihin liiketoimintamahdollisuuksiin (McMullen & Shepherd, 2006; Shane & Venkataraman, 2000).  Käsitteellä viitataan siis ammatillisen yritystoiminnan harjoittamiseen, joka pitää sisällään sekä yksinyrittäjyyden (ks. yksinyrittäjyys) että kollektiivisen yrittäjyyden (ks. kollektiivinen yrittäjyys) eri muotoineen. Yrittäjyyden perinteisenä perimmäisenä tarkoituksena pidetäänkin voiton tavoittelua liiketoiminnan harjoittamisen ja yrityksen perustamisen avulla. Yrittäjyys ei kuitenkaan välttämättä vaadi uuden yrityksen perustamista (Shane & Venkataraman, 2000). Yrittäjyys on myös yrittäjämäinen tapa ajatella ja toimia (Krueger et al. 2000; Thornton 1999), oli henkilö sitten yrityksen perustaja ja omistaja tai jo olemassa olevan organisaation työntekijä (ks. sisäinen yrittäjyys). Tällaista käyttäytymisellistä tapaa kuvaavat esimerkiksi vastuullisuus, itsenäisyys, yhteistoiminnallisuus, aloitteellisuus ja innovatiivisuus, jotka ohjaavat henkilön toimintaa kokonaisvaltaisesti (ks. omaehtoinen yrittäjyys) (Huuskonen, 1992). Yrittäjyyskasvatuksen näkökulmasta on olennaista huomata, ettei yrittäjyys ole niin rajattua kuin monesti ajateellaan ja ettei yrittäjyys välttämättä vaadi uuden liiketoiminnan aloittamista ja johtamista, vaan voi kanavoitua montaa eri kautta. Yrittäjyys voi siis liittyä sekä ammattiin että yrittäjämäiseen toimintaan ylipäänsä (Ristimäki, 2004)

Yrittäjyys on paljon käytetty käsite sekä akateemisessa että muussa keskustelussa. Yrittäjyyden käsitteen nähdään useimmiten olevan peräisin 1700-luvulta Richard Cantillonin kynästä, vaikka viitteitä käsitteen käyttämisestä on jo 1100-luvulta. Ensimmäinen merkitys löytyy ranskankielisestä verbistä ”entreprendre”, joka tarkoittaa ryhtymistä, aloittamista, aloitteen ottamista, tekemistä ja eteenpäin menemistä. Yrittäjyys onkin aina liittynyt toimijoihin ja toimintaan. Cantillonista alkaen yrittäjyys liitettiin vahvasti esimerkiksi riskin kantamiseen. Tämän jälkeen yrittäjyyttä on tarkasteltu kansantaloudellisesta, sosiologisesta, liiketaloustieteellisestä sekä funktionaalisesta ja indikatiivisesta näkökulmasta. (Ristimäki, 2004) Nykyään akateemisessa tutkimuksessa yrittäjyydestä on tullut vakiintunut aihealue, vaikkakin alan tunnustamisesta ja kypsyydestä käydään jatkuvaa keskustelua (Gartner & Vesper, 1994; Fiet, 2000). Yleensä tutkimusta perustellaan yrittäjyyden positiivisilla taloudellisilla ja yhteiskunnallisilla vaikutuksilla (Hébert & Link, 1989; Low & MacMillan, 1988; McMullen & Shepherd, 2006). Tutkimuksissa merkittävän osan huomiosta on kuitenkin vienyt yrittäjyyden määritteleminen ja määritelmällisten eroavaisuuksien etsiminen tai korostaminen (Gartner, 2001; Low, 2001). Aikaisemmissa keskusteluissa yrittäjyys määritelläänkin lukemattomilla eri tavoilla ja tarkkuuksilla (Brockhaus, 1987; Gartner, 1985), ja keskustelusta riippuen yrittäjyydellä tarkoitetaan eri asioita (Hébert & Link, 1989). Kuitenkin monissa määritelmissä on myös niitä yhdistäviä tekijöitä, kuten yrittäjyyden vahva erotteleminen ja keskittyminen yrittäjään yksilönä (Davidsson & Wiklund, 2001). Perinteisesti yrittäjyystutkimuksessa on keskitytty ainutlaatuiseen yksilöön yrittäjänä ja hänen piirteisiinsä, joiden on oletettu erottavan yrittäjä muista henkilöistä ja toisaalta tekevän kaikista yrittäjistä toistensa kanssa samankaltaisia. Tällainen tutkimussuuntaus on muodostanut lukuisia yrittäjän persoonallisuusprofiileita, joihin on sisällytetty erilaisia psykologisia ja demografisia ominaisuuksia. (Gartner, 1985; Low & MacMillan, 1988) Tällaista determinististä näkökulmaa pidetään kuitenkin nykyään vanhentuneena ja rajoittuneena (Thornton, 1999). Lisäksi yrittäjyystutkimuksessa on tarkasteltu yrittäjyyteen liittyvää toimintaa tai toimintoja, jotka on nähty pitkälti liiketoiminnallisina ja taloudellisten tavoitteiden ajamina (McMullen & Shepherd, 2006). Aihealueina ovat olleet esimerkiksi yrittäjyyden toiminnallinen prosessi, uuden yrityksen perustaminen, yrittäjyysmahdollisuudet sekä niiden tunnistaminen ja hyödyntäminen. Myös sisäinen tai organisaation yrittäjyys (ks. sisäinen yrittäjyys) on kasvavassa määrin tunnustettu osaksi yrittäjyyttä.

Aineisto


Baron, R. A. (2004). The cognitive perspective: A valuable tool for answering entrepreneurship’s basic “why” questions. Journal of Business Venturing, 19 (2), 221 – 239.

Brockhaus, R. H. (1987). Entrepreneurial folklore. Journal of Small Business Management, 25 (3), 1 – 6.

Davidsson, P., & Wiklund, J. (2001). Levels of analysis in entrepreneurship research: Current research practice and suggestions for future. Entrepreneurship Theory and Practice, 25 (4), 81 – 100.

Fiet, J. O. (2000). The theoretical side of teaching entrepreneurship. Journal of Business Venturing, 16 (1), 1 – 24.

Gartner, W. B. (1985). A conceptual framework for describing the phenomenon of new venture creation. Academy of Management Review, 10 (4), 696 – 706.

Gartner, W. B. (2001). Is there an elephant in entrepreneurship? Blind assumptions in theory development. Entrepreneurship Theory and Practice, 25 (4), 27 – 39.

Gartner, W. B., & Verper, K. H. (1994). Experiments in entrepreneurship education: Successes and failures. Journal of Business Venturing, 9 (3), 179 – 187.

Hébert, R. F., & Link, A. N. (1989). In search of the meaning of entrepreneurship. Small Business Economics, 1 (1), 39 – 49.

Hornaday, R. W. (1992). Thinking about entrepreneurship: A fuzzy set approach. Journal of Small Business Management, 30 (4), 12 – 23.

Huuskonen, V. (1992). Yrittäjäksi ryhtyminen: Teoreettinen viitekehys ja sen koettelu. Turku: Turun kauppakorkeakoulu. Julkaisusarja A-2.

Krueger, N. F. Jr., Reilly, M. D., & Carsund, A. L. (2000). Competing models of entrepreneurial intentions. Journal of Business Venturing, 15 (5 – 6), 411 – 432.

Low, M. B. (2001). The adolescence of entrepreneurship research: Specification of purpose. Entrepreneurship Theory and Practice, 25 (4), 17 – 25.

Low, M. B., & MacMillan, I. C. (1988). Entrepreneurship: Past research and future challenges. Journal of Management, 14 (2), 139 – 162.

McMullen, J. S., & Shepherd, D. A. (2006). Entrepreneurial action and the role of uncertainty in the theory of the entrepreneur. Academy of Management Review, 31 (1), 132 – 152.

Ristimäki, K. (2004). Yrittäjyyskasvatus. Järvenpää: Yrityssanoma Oy.

Shane, S., & Venkataraman, S. (2000). The promise of entrepreneurship as a field of research. Academy of Management Review, 25 (1), 217–226.

Thornton, P. H. (1999). The sociology of entrepreneurship. Annual Review of Sociology, 25, 19 – 46.